Ismo Olavi HyvärinenkuvataiteilijaKäy peremmälle
Scroll to Explorevisual artist物の哀れ mono no aware ”Maalaaminen on minulle väline, jolla käsittelen aikaan ja olemiseen liittyviä kysymyksiä. Ihmisyys ja ihmisenä olemisen mysteeri kiehtovat minua loputtomasti. Teemoissani on läsnä myös aikaamme sävyttävä monikasvoinen uhka. Maalauksissani puen näkyväksi inhimillistä tasapainoilua valon ja pimeyden välillä. Olen sielunsukulainen romantiikan aikakauden tarinankertojille, jotka korostivat tunteen merkitystä taiteessa. Minulla on iso käsiala, mutta maalausteni koon määrittää viime kädessä näyttelytila. Monikerroksellinen öljymaalaustekniikkani vaatii aikaa. Sitä vaatii myös tinkimättömyyteni.
Maalausteni lähtökohtia kuvaa osuvasti japanilainen sanonta mono no aware ( 物の哀れ ). Tällä viitataan kaihoisiin tunteisiin, jotka syntyvät kauniiden asioiden katoavaisuudesta ja hetkellisyydestä. Näin kymmenvuotiaana unen, jossa leijailin poispäin maapallolta. Maa näytti kauniilta ja valoisalta. Loittonin kohti avaruuden pimeyttä. Ikävä takaisin maapallolle repi sydäntäni. Tämä uni seuraa minua yhä stigman lailla.”
ALKUUN - WELCOMENÄYTTELYT - EXHBITIONSCURRICULUMMAALAUKSIA - PAINTINGSOTA YHTEYTTÄ - CONTACT ME
'Kuvataiteilija Ismo Hyvärisen on toisinaan pakko ravistella itsensä irti sinisestä'.
Radio Suomi - Hämeenlinna 2020-07-10:Galleri Hera 27.9.-15.10.2025NÄYTTELYT - EXHIBITIONS Ismo Hyvärinen opastaa teokseen KAHDEN KELTAISEN VÄLISSÄ
CurriculumIsmo Hyvärinen (synt. 1962) on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta 2001. Se lisäksi hän on työskentelynsä ohessa täydentänyt opintojaan Lahden Taideinstituutissa ja Saimaan ammattikorkeakoulussa, jossa hän suoritti 2011 ylemmän AMK-tutkinnon. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Ismo Hyvärinen piti vuonna 1991 ja on siitä lähtien osallistunut aktiivisesti näyttelyihin erityisesti kotimaassa mm. tm-galleriassa Helsingissä. Viime vuosina hänellä on näyttelyitä myös ulkomailla. Viimeisin yksityisnäyttely hänellä oli Berliinissä Galerie Toolboxissa. Hyvärisen teoksia on mm. Oulun taidemuseon ja Valtion taidekokoelmassa. Hyvärinen asuu Hattulassa ja työskentelee Hämeenlinnan Taidekasarmilla.Yksityisnäyttelyt - Solo Exhibitions
Error There was a problem with your SQL connection - Please contact the administrator
Ryhmänäyttelyt - Collective Exhibitions
Error There was a problem with your SQL connection - Please contact the administrator
CurriculumKokoelmissa - In Collections
Error There was a problem with your SQL connection - Please contact the administrator
CurriculumTaideopinnot - Art Studies
Error There was a problem with your SQL connection - Please contact the administrator
CurriculumApurahat - Grants
Error There was a problem with your SQL connection - Please contact the administrator
CurriculumLuottamustehtävät - Confidential Posts
Error There was a problem with your SQL connection - Please contact the administrator
CurriculumCurriculumJäsenyydet - Memberships
Error There was a problem with your SQL connection - Please contact the administrator
MAALAUKSIA - PAINTINGSTeoksia näyttelyistä vuodesta 2001 tähän päiväänWorks from exhibitions from 2001 to the present.
LISÄÄ TEOKSIA - MORE WORKSMAALAUKSIA - PAINTINGSTeoksia näyttelyistä vuodesta 2001 tähän päiväänPaintings from exhibitions from 2001 to the present.
LISÄÄ TEOKSIA - MORE WORKS
Alkuun
Back to TopOta yhteyttä
How to reach meAteljee - Stop in and see me!
Hämeenlinnan Taidekasarmi –
Hämeenlinna Art Barracks
Poltinahon kasarmialue, rakennus 11, Hämeenlinna
taidekasarmi.com+358 50 544 6637ismohyvarinen@gmail.com